7. kesäkuuta 2012

Uutisia ja kiitoksia

Viljan kevät on kulunut tasaisesti A-kategoriassa ja tuomarit ovat muistaneet joukkuetta myös bonuksilla sekä kauden päätteeksi parhaan ohjelman palkinnolla. Ahkera työ ja hyvä yhteishenki on siis kantanut hedelmää - toivottavasti sama linja jatkuu myös seuraavalla kisakaudella.

Joukkue on valittu Kisakallion aluevalmennusrinkiin yhdessä rakkaiden kilpakumppaneiden kanssa kaudeksi 2012-2013. Kisakalliossa leireillään syyskuussa ja alkuvuodesta 2013. Kiitos Voimisteluliitolle valinnasta koko porukan puolesta!

Vilja vanhempineen ahkeroi myös seuran roskatalkoissa, joten jatkossa joukkue pääsee treenaamaan upouudella ja ihanalla voimistelumatolla. Näin ollen harjoitusolosuhteisiin on saatu merkittävä parannus. Kiitos kaikille osapuolille, tämä on ihan huippujuttu.

Kisakauden jälkeen Vilja on esiintynyt Rantajätkien järjestämässä nuorisotapahtumassa, joka järjestettiin toukokuun lopussa. Kuvia tapahtumasta ilmaantuu tänne aikanaan. Seuraavan kerran Vilja on mahdollista nähdä HLU:n Sporttileirin avajaisissa ensi viikolla, toivottavasti aurinko paistaa silloinkin.

Joukkueeseen on tullut myös pieni muutos, tervetuloa Iida!

 
-Maria
emnummela@gmail.com

P.S. Vilja on edustava, sanavalmis ja ahkera ryhmä nuoria, joka taipuu moneen. Kiitokset kaikille aiemmille yhteistyökumppaneille - toivottavasti saamme jatkossakin tehdä hienoja projekteja kanssanne! Yhteistyökuvioista kiinnostuneet voivat ottaa  yhteyttä joukkueenjohtajaan eli Mariin tai valmentajiin, yhteystiedot löytyvät seuran virallisilta verkkosivuilta.

3 kommenttia:

  1. http://teamsafiirit.blogspot.fi/2012/05/kokoonpano-uudistuu.html#comment-form <- miks roosan kuva on tuol noitten blogissa? :O

    VastaaPoista
  2. Kiitos vihjeestä! Laitoin pyynnön poistaa ne kuvat, joihin ei ole käyttöoikeutta.

    VastaaPoista
  3. eikä, vähän lapsellista

    VastaaPoista